On sunnuntai ja olen tavanomaisen masentunut. Krapula on vähän hellittänyt, joten rupean taas salakavalasti ajattelemaan oluen juontia. Väsyttää kyllä vielä vähän vaikka äsken nautiskelinkin pienet nokoset.

Päätin nyt ruveta pitämään tätä blogia. Alunperin tämä lähti liikkeelle siitä yksinkertaisesta huomiosta että minulta puuttuu ryyppykaveri. Oikeastaan minulta puuttuu tyttöystävän lisäksi kaikki muutkin kaverit mutta ryyppykaverista olisin aidosti juuri nyt kiinnostunut. En jaksa tutustua keneenkään ja olenhan minä käytännössäkin sen verran syrjäytynyt ja masentunut ettei siitä mitään tulisi.

Ehkä tämän blogin kautta voin tavoittaa lukijan, jonka voin kuvitella eläytyvän tapahtumiin ja elämääni siinämäärin kuin nyt ryyppykaverilta voi odottaa. Alkoholin kuluttajat kun tuppaavat olemaan vähän yksipuolisia, ajatuksiltaan laiskoja ja vähän muista kiinnostuneita. Satunnainen lukija käy hyvin.

Kävin tässä tänään kaupungilla katselemassa kirjoja. Kampissa seurailin tuttuja rapajuoppoja kun he murtautuivat ihmismassojen halki aivan kuin heillä olisi ollut paha aura, joka puhaltaa pahaa tuulta tavallisten ihmisten kasvoille. Puliukkolössi katosi näkyvistä kun bussi syöksyi liikenneympyrään. Minä mietin että en sentään tuolla tasolla vielä ole.

Enkä välitäkään olla, ja ihmettelen miten he jaksavat edes elää. Suoraan sanoen olen helvetin masentunut eikä elämässäni ole juuri mitään sellaista, mitä nyt suoralta kädeltä tunnustaisin itselleni tärkeäksi. Havittelen mielessäni poissaoloa, jolla tarkoitan sitä että minun tarvitsisi olla olemassa. En varsinaisesti halua kuolla, ajatus ahdistaa, mutta jos syntymisen ihmeen olisin voinut välttää, en valittaisi.

Terapauttini sanoi että minun ei pitäisi juoda niin paljoa sillä se altistaa itsemurhalle. Sanoin asian olevan juuri päinvastoin. Hän ei uskonut ja kehotti luopumaan oluesta. En ruvennut kinaamaan kun terapiassa pitäisi kai tärkeämpiäkin asioita saada käsiteltyä. Totesin siinä vain itselleni että olut taas maistuisi.

Minulle alkoholi avaa maailman. Se estää oman itsetuhoni koska tuo toinen paikka - jumalauta se on kuin toinen planeetta - kasvaa ympärilleni heti ensimmäisen tuopin jälkeen ja taikakulissit pysyvät kasassa aina aamuyön paksuun, painavaan sammumiseen asti. Ilman niitä mielikuvituksekkaita hetkiä, joita olut minulle voimallaan suo, en enää jaksaisi elää.

Tämä kuulostaa ehkä ankealta jonkun mielestä mutta tässä juuri on kääntöpuoleni: elämä on karnevaalia ja karnevaali on pyhä.

Rakastan syömistä, rakastan juomista. Rakentelen omaa palikkamaailmaani juomalla kotona tai joskus, jos on rahaa, liihottelen rautatieaseman tai Kampin kuppiloissa. Kalliossa en viihdy sillä haluan olla yksin ja se onnistuu mitä parhaiten paikoissa, joissa ihmiset käyvät pääasiassa vain tapaamassa toisiaan, juovat ehkä kohtuudella yhden pienen oluen ja jatkavat matkaansa.

Näin siis yleensä mutta nyt on sunnuntai ja minä olen masentunut. Huomisesta en tiedä, laskuja kasaantuu ovelle, masennus uhkaa jo nyt yöuniani eikä kaapissa ole mitään järkevää syötävää.