Onkohan tästä tulossa sittenkin yksi pirun raitustumisblogi? Istun nyt
sunnuntaina olohuoneessa ja katselen televisiota samalla kun kirjoitan.
Muuhun en juuri pysty. Lopetin perjantaina juomisen ja eilinen meni
vielä tutussa usvassa mutta jo illalla tiesin alkaa odottaa
sunnuntaista jotain kauheaa.
Pidän taukoja kirjoittamisessa. Pää tuntuu oudolta, kroppa ei tunnu
ollenkaan omalta ja masennus on ampaissut niin pitkälle, että epäilen
sen kohta astuvan Styx-virrasta kokonaan toisella puolella häämöttävään
pimeään maahan. Tuntuu todella pahalta ja kaipaan olutta enemmän kuin
mitään.
On tässä vähän hyvääkin. Maailma, kaikessa hirveydessään, tuntuu
kuitenkin todelliselta. Esineillä on pintoja, värejä, todellisuudessa
on jatkuvuutta enkä tiedä mitä seuraavan mutkan takana on tarjolla.
Kävelen ympäri taloa, koskettelen seiniä ja yritän ymmärtää. En pääse
kosketusta pitemmälle vielä, asiat eivät vain jäsenny mitenkään.
Teräväpiirtoversio maailmasta ei ole pelkästään lihan asia. Myös aika
muuttuu. Kun on selvänä pitkän juomisen jälkeen, alkaa mieli äkkiä
täyttyä tapahtumista, tulevista ja menneistä. Aikataulut alkavat
rakentua, ajan suhteet saavat merkityksen. Kun kuuntelee keskustelua,
kuuntelee sanoja, miettii niiden merkityksiä. Meillä on historiaa, tai
sitten ei ole, mutta me voimme tutustua, jos siltä tuntuu.
Humalassa ihmiseen ei saa kontaktia. Kenenkään kanssa ei voi ajautua
kovin kauas ennen kuin joutuu loikkaamaan yli laidan. Elämä on
räpiköintiä ihmiskontaktien suossa.
Vaikka nyt mieli ja elimistö on pahassa jamassa, tunnen jotain, mitä en
tunne humalassa. Ehkä tuo tunne on ajatus mahdollisuuksista, joita voi
miettiä. Jotta voi unelmoida, täytyy tajuta aika, on ymmärrettävä sen
ja ihmisten arvo. Humalassa ei ole unelmia, sammuneilla ei ole unta.
En tiedä. Täytyy toivoa että kipu hellittä huomena, edessä on haastava
työpäivä. Uskoisin kyllä, että seuraavan merkinnän tänne kirjoitan
humalassa...
sunnuntai, 8. lokakuu 2006
Kommentit